Rahan tunnuspuolella tanssijan keho ja vahva liike ovat havaittavissa liehuvan kankaan alla. Arvopuolella kangasmainen virtaava muoto toistuu hienovaraisella tyylillä. Vapaan ja ekspressiivisen liikkeen teema luo onnistuneen dialogin tunnus- ja arvopuolen välillä.
Helmikuun 11. päivänä julkaistaan kahden euron erikoisraha, jonka aiheena on myös Kansallisbaletin 100-vuotisjuhla. Rahan tunnuspuolella toistuu kultarahan design. Kahden euron erikoisrahan lyöntimäärä on yksi suomalaisten erikoiseurojen pienimpiä.
Suomen kansallisbaletin 100-vuotinen historia on täynnä myrskyjä ja menestystä, mutta ennen kaikkea se on rakkautta tanssiin.
Suomen kansallisbaletti sai alkunsa Suomalaisen Oopperan johtajan, Edward Fazerin kiinnostuksesta tanssia kohtaan. Tammikuussa 1922 ensi-iltansa saanut Joutsenlampi oli maamme ensimmäinen baletti ja samalla merkittävä tapaus suomalaisessa kulttuurielämässä, sillä teosta olivat sitä ennen esittäneet vain venäläiset ja tšekkiläiset balettiryhmät. Uutta ja ihmeellistä taidemuotoa oli todistamassa myös tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg puolisoineen.
Sadan vuoden kuluessa Suomen kansallisbaletti on kasvanut pienestä puoliammattilaisryhmästä täysimittaiseksi ammattibaletiksi, joka pystyy esittämään suuret klassiset baletit täydellisinä.
Rahojen tekniset tiedot:
Kultaraha
Julkaisupäivä: 17.1.2022
Nimellisarvo: 100 euroa
Lyöntimaa: Suomi
Metalli: 91,7 % kultaa
Halkaisija: 22 mm
Paino: 5,65 g
Lyöntilaatu: Proof
Lyöntimäärä: 950 kpl (max), josta numeroituja 350 kpl ja sinetöityjä 100 kpl
Suunnittelija: Rosita Kivinen
Kahden euron erikoisraha
Julkaisupäivä: 11.2.2022
Nimellisarvo: 2 euroa
Lyöntimaa: Suomi
Metalli: CuNi25, keskusta CuZn20Ni5/Ni/CuZn20
Halkaisija: 25,75 mm
Paino: 8,5 g
Lyöntilaatu: Unc/Proof
Lyöntimäärä: max 400 000 kpl (proof 5 500 kpl & unc max 394 500)
Suunnittelija: Rosita Kivinen
Lisätietoja:
Sari Raki
Viestintäpäällikkö
Suomen Moneta
sari.raki(a)nordicmoneta.fi